Ohjaajat
(kuvaa klikkaamalla näet ohjaajan tunnin kuvauksen)
Henna
Tunneillani on vauhtia ja energiaa jo kymmenien vuosien ohjaajakokemuksella. Vaikka tykkään vauhdista, ohjaan myös rauhallisia tunteja kuten kuntojumppaa ja niska/selkä/hartia jumppaa.
Nähdään ja treenataan mutta pidetään hauskaa!
Jani
Olen ohjannut Bodycombat tuntia 7 vuotta. Harrastuksiini kuuluu mm. Bodypump tunneilla käyminen.
Mottoni on: Ei tosissaan, mut hauskasti! Nähdään tunneilla!
Jenni
Olen kouluttautunut ryhmäliikunnan ohjauksen lisäksi joogaohjaajaksi (RYT200) sekä ilmajoogaohjaajaksi. Olen toiminut myös ilma-akrobatian ohjaajana. Pyrin tunneillani keskittymään liike- ja lihaskuntoharjoitteiden lisäksi palautumiseen. Tärkeintä on hyvä mieli ja treeni. Liikunta kuuluu vapaa-aikaani monissa eri muodoissa.
Juhani
Minulla on A-valmentajatutkinto Vierumäen Urheiluopistolta. Valmennustyötä olen tehnyt maajoukkuetason urheilijoiden kanssa.
Toimin kouluttajana vuosikymmenet SVUL:n piirin ja LiikU:n tilaisuuksissa ja samoin leiripäällikkönä ed. mainittujen järjestöjen suurtapahtumissa.
Kuntovoimisteluohjausta olen tehnyt vuodesta 1983 3-4 kertaa viikossa miehille sekä myöhemmin myös seniori-ikäisille sekaryhmille. Mottoni on: liikunnasta iloa ja voimaa päivän askareisiin.
Maije
Olen Liiqquu Leikkipuistojumppa® konseptin kehittäjä sekä liikunnanohjaaja, jolla on pitkä kokemus ryhmäliikuntatuntien ohjaamisesta. Olen kannustava ja iloinen ohjaaja, joka keskittyy tunneilla liikunnan ilon jakamisen lisäksi liikkeiden hyvään suoritustekniikkaan.
Ohjausten lisäksi löydät minut Turun Urheiluliiton pääseuran toimistolta päivisin. Olen jo kolmannen polven urheiluliittolainen ja kaikki kolme omaa lasta löytyvät myös jäsenrekisteristä.
Tule nauttimaan tunneilleni turvallisesta ja tehokkaasta treenistä!
Mari
Pitkäaikaisena Jumppalan ohjaajana liikunnan on ohjauksesta kertynyt kokemusta vauvasta vaariin. Ohjaustapani on asiakaslähtöinen. Tunneillani annan vaihtoehtoja liikkeisiin, jotta kaikki saavat hyvän treenin itselleen.
Olen ammateiltani Lähihoitaja, Personal Trainer sekä Liikuntaneuvoja.
Toimin myös Aikuisten harrastevastaavana.
Pertsa
Olen liikunta-alan rautainen ammattilainen. Olen ohjannut erilaisia ryhmäliikuntatunteja 24-vuotta. Tunneillani on varmasti hyvä meininki ja sali täynnä hyvää energiaa. Tunneilla saat haastetta ja monipuolisen treenin koko keholle.
Pia
Olen salolainen jumppapirkko ja intohimoinen ryhmäliikkuja! Liikunta on aina kuulunut vahvasti elämääni ja toivonkin, että pystyn jakamaan suurta rakkauttani ryhmäliikuntaan kaikille asiakkailleni; yhdessä tekemisen riemua ja mahtavaa fiilistä hyvän musiikin siivittämänä. Hyvää oloa tuottava liikunta auttaa ja tukee niin elämän haasteissa kuin onnen hetkillä. Ohjaan mielelläni lihaskunto painoitteisia tunteja, joista erityisesti LesMills Bodypump on suurin suosikkiki. Nähdään tunneilla ja tervetuloa pumppailemaan!
Piia
Olen kouluttautunut Bailatino-ohjaajaksi jo lähes 20 vuotta sitten oman tanssiurani päätyttyä. Olen ohjannut tanssillisia tunteja niin lapsille kuin aikuisillekin ja erityisesti lattarit ovat minun juttuni.
Tanssitunneillani tärkeintä on nauttia musiikista ja maailman parhaasta liikuntamuodosta eli tanssimisesta juuri siten, kuin se jokaiselle parhaiten sopii. Tunneillani on hauskaa ja hikistä, tervetuloa mukaan!
Saija
Olen ammateiltani Lähihoitaja ja Liikuntaneuvoja. Olen iloinen ja energinen persoona. Liikunta on minulle elämäntapa. Ryhmäliikunnanohjaajaurani on vasta alussa, mutta kokemusta erilaisista ryhmäliikuntatunneista on kymmenien vuosien ajalta. Pyrin rakentamaan tuntini niin, että kaikille olisi vaihtoehtoja.
Suvi
Ammatiltani olen fysioterapeutti ja erikoistunut OMT-fysioterapiaan. Ryhmäliikuntatunteja olen ohjannut vuodesta 2007.
Tällä hetkellä ohjaan lähinnä Les Mills tunteja Bodybalance ja Bodycombat. Bodypump lisenssi minulla on myös.
Oikea suorittaminen ja tekniikka ovat lähellä sydäntäni. Sen vuoksi mielelläni vastailen ja pohdin yhdessä jumppaajien kanssa keinoja tai tapoja, miten jokainen saa treenistä mahdollisimman paljon irti, kuitenkin turvallisesti ja oman vartalon ehdot huomioon ottaen.