Ohjeita Jaguaarisynttäreille:

Saapuminen

Jumppalan pihalla on runsaasti ilmaista parkkitilaa. Sisäänkäynti Turun Urheiluliiton Voimistelujaoston ovesta. Oven ollessa lukittuna, soitathan ovikelloa. Paikalle voi saapua 15 minuuttia ennen juhlien alkua. Annathan edelliselle synttäriryhmälle mahdollisuuden siirtyä rauhassa pois Jumppalan tiloista. 

Synttärisankarin- sekä vieraiden vanhemmat voivat jäädä Jumppalaan synttärien ajaksi. Käytettävissä on synttärihuone sekä 3 sali. Huomioithan, että Jumppalan aulaa ei voi käyttää esimerkiksi vanhempien kahvituksen järjestämiseen.

Synttäreiden vietto ja tarjoilut

Käytössänne on mikroaaltouuni, pieni jääkaappi, pakastinlokero, vedenkeitin ja kahvinkeitin (omat kahvit ja suodatinpussit mukaan). Tarjoilua varten löytyy kannuja, kulhoja ja isompia ottimia. Omat mukit, lautaset ja ruokailuvälineet on otettava mukaan. Omia koristeita ja musiikkia voi tuoda mukanaan. Sankarilla ja vierailla on hyvä olla liikuntaan soveltuvat vaatteet. Tarjoilua varten on käytössänne erillinen synttäritila (huom. aulassa ei oleskelua).

Huomioithan, että jos olette valinneet, ettei lahjoja avata synttärien alkaessa, niitä ei voi avata jälkeenpäin varatun ajan aikana. Valintaa voi muuttaa vielä ennen juhlien kertomalla ohjaajille. Lahjojen avauksessa on tarkoitus myös ohjaajien tutustua lapsiin nimeltä.

Synttäreiden lopetus

Synttärivarauksen lähentyessä loppua, huolehdithan itse tarjoilujen pois siivoamisesta. Ohjaajat tekevät loppusiivouksen. Jumppalasta on poistuttava mahdollisimman pian varausajan päättymisen jälkeen, koska seuraava synttäriryhmä on jo mahdollisesti odottamassa vuoroaan.

Synttäreiden laskutus ja peruutusehdot

Laskutus tapahtuu jäsenrekisteri MyClubin kautta, ja lähetetään sähköisenä vähintään kaksi viikkoa ennen syntymäpäiviä. Synttäreiden peruutus tulee tehdä viimeistään 7 arkipäivää ennen juhlia, jolloin emme veloita juhlista mitään/maksamme jo maksetun maksun takaisin. Sairastapauksissa päivämäärän muuttaminen on mahdollista seuraavaan kummallekin osapuolelle sopivaan ajankohtaan. Huomioittehan, että uuden synttäriajan saaminen lähelle jo varattua päivää saattaa olla haastavaa. Huomioittehan myös, että synttäreiden tilaajaa ja vieraita EI ole vakuutettu seuran puolesta.