Esivalmennus Esikot

Esivalmennus Esikot -ryhmässä voimistelee 2014-2016 syntyneitä tyttöjä. Ryhmän tavoitteena on telinevoimistelusta ja tavoitteellisesta harjoittelusta innostuminen, sekä lajirakkauden syttyminen!
- Harjoittelu on tavoitteellista, mutta leikinomaista ja monipuolista telinevoimistelun perusominaisuuksien, lajitaitojen ja uusien temppujen kehittämistä.
- Positiivisuus on mukana kaikessa tekemisessä.
- Onnistumisten kokeminen harjoittelussa.
- Itseluottamuksen tukeminen harjoituksissa.
Esivalmennusryhmästä ohjataan voimistelija hänen taitotasolleen parhaiten sopivaan ryhmään. Arvioinnit tehdään yhdeksi kaudeksi kerrallaan. Esivalmennuksesta voi siirtyä harraste-, taito- ja/tai kilparyhmiin.
Ryhmä esiintyy stara-tapahtumissa ja mahdollisissa näytöksissä.
Valmennustiimi
Vastuuvalmentaja: Jenni Lindroos
Muut valmentajat: Ida-Sofia Heino, Jelmiina Ekholm
Apuvalmentaja: Jenna Potinoja
Harjoitusmäärä
Ryhmän voimistelijat harjoittelevat 3krt viikossa vuoden ympäri, myös kesän aikana. Harjoitussuunnitelmaan kuuluu harjoituksien lisäksi Stara-tapahtumia mahdollisia treenipäiviä ja näytöksiä yms. Perheet sitoutuvat ryhmän harjoitussuunnitelmaan.
Harjoituspaikka
Alfan liikuntakeskus, Raunistulantie 15


Mukaan esivalmennusryhmään?
Esivalmennuksesta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä naisten telinevoimistelun ammattivalmentajaan Jenni Lindroosiin jenni.lindroos@turunurheiluliitto.fi